Ei enää montaakaan päivää ensimmäisestä kalenteri kuukaudesta jäljellä - aika menee liian nopeasti. Pari viikkoa paikallaan tarkoittaa uusien rutiinien muodostumista ja arkipäiviin tottumista. Intian maaseudulla kuten Suomessakin elämänrytmi tuntuu olevan leppoisen rauhallista ja arki yksinkertaista, vaikkakin ainoa asia joka ei ole riippuvainen sähköstä, on kaasuliedellä kokattu ruoka. Tunnelmamusaa: Husky Rescue - Blueberry tree pt. 2.
Työpäiviä on 6 viikossa, mutta jos sähköt ei toimi ja sataa vettä, kukaan ei tee juuri mitään eikä vapaaehtoisilta vaadita ihan samanlaista raatamista muutenkaan. Arkipäivän aikataulut kulkee rutiinilla. Klo 8.00 "länsimaalainen" aamiainen, joka pitää sisällään valkoista paahtoleipää, jonkin hedelmän ja makeaa chai-teetä. Paahtoleivän päällisiksi on tarjolla voita, hilloa, hunajaa ja/tai pähkinävoita - Terveellistä! Ja kyllä monet muut vapaaehtoiset näyttävät lataavan leivälle monesti voin lisäksi hunajaa tai hilloa.. ihmettelen vain miten onnistuvat pysymään niin hoikkina, lihavia täällä kun ei ole juuri näkynyt.
Työaika on toimistopäivinä liukuvasti 9-16, mutta 12:30 lounaasta pidetään yleensä kiinni. Kenttätyössä ollaan jo vähän aiemmin liikkeellä, jos se tapahtuu tunnin bussimatkan päässä Baddi-townissa. Riippuen päivästä inhimillisin lämpötila peseytymiseen on työpäivän jälkeen, jos aurinko paistaa niin hiukset kuivuvat tuulessa auringonlaskua ihaillessa. Varsinaista suihkua kylppäristä ei löydy, tai löytyy mutta ei sekoittajaa eli suihkusta tulee vain kylmää vettä. Jos haluaa peseytyä lämpimällä vedellä sen lämmittäminen ottaa reilu 30min (ja onnistuu vain jos sähköt toimii) ja sen jälkeen mökkityyliin ämpäristä muovikannulla kauhomaan päälle. Ei siis pikasuihkuja! Sähkökatkot ovat yleisiä joka viikko vähän myrskyisämmällä säällä. Ihmettelen missä se kuiva kausi on?
Arkipäiväinen bussimatka on sen sijaan täynnä mölyä ja pölyä. Koulu- ja työmatkalaisten kanssa on turha kuvitella saavansa henkilökohtaista tilaa. Jos saa istumapaikan niin jonkun pakarat ovat hyvin lähellä kasvoja tai nojaavat olkapäätä vasten. Seisomapaikalla taas on turha kuvitella etteikö haistaisi sentin päässä heiluvien kainaloiden dödö-hikiaromeita kun tyypit yrittävät roikkua bussin kattoon kiinitetyissä tangoissa mutkikkailla ja kuoppaisilla teillä. Molempi pahempi. Lisäksi matkamukavuutta lisää jokin auki oleva ikkuna, josta puskee sisään hiekkapölyllä maustettua raikasta vuoristoilmaa silmät ja suut täyteen. Kun bussi on niin täynnä, ettei kaikki halukkaat mahdu sisään, katolta löytyyy lisäpaikkoja! Yleensä paikallisliikenteen bussi näyttää olevan siinä kunnossa, että se leviää seuraavaan pomppuun, mutta äänentoistosta on huolehdittu eikä kaikki kolina ja meteli haittaa musiikin kuuntelua. Kaiuttimet on kunnossa ja niistä raikaavien leppoisten intialaisrytmien mukana ei voi ottaa hernettä nenään muuten vähän epämukavista olosuhteista.
Klo 19.00 on illallinen ja omiin rutiineihini kuuluu, että käyn kärkkymään keittiölle jo tuntia aiemmin, jotta pääsee hetkeksi keittiön lämpimään opettelemaan intialaisen ruuan laittoa ja mestaruus chapatin (leivän) leipomisessa onkin ihan näillä näppäimillä saavutettavissa. Nukkumisaika on alkanut hahmottua iltayhdeksän jälkeen, koska ei ole juuri muutakaan tekemistä ja auringonlaskun jälkeen makuupussi on (keittiön lisäksi) ainoa lämmin paikka. Iltarutiinina on yleensä tv-sarjojen sijasta lukemista ja läksiäislahjana saatu Gita Mehtan Joen Sutra on todellakin opettavainen tarina täynnä mielenkiintoista kuvausta intialaisesta kulttuurista ja erilaisista elämänkohtaloista. Maailmasta luopuminen? Mitä kenellekin munkiksi kääntymisestä lähtien, mutta jos näin länsimaalaisena ajattelen, niin omasta tutusta ja turvallisesta ympäristöstä ja rutiineista luopumista voin kyllä suositella. Uusia näkökulmia maailmasta, itsestä, vapaudesta jne.
Rutiiniksi muodostuneet yhdenksän tunnin yöunet takaa silmäpussittomat aamut ja heräämisen ennen kellon soittoa. Ensi viikolla matka työleiriläisten kanssa Dharamsalaan Dalai Laman ja Tiibetin budhalaisten huudeille. Edessä siis 9 tuntia nautinnollista bussimatkaa ja kohteessa vielä jäätävämpiä ilmoja.
Työpäiviä on 6 viikossa, mutta jos sähköt ei toimi ja sataa vettä, kukaan ei tee juuri mitään eikä vapaaehtoisilta vaadita ihan samanlaista raatamista muutenkaan. Arkipäivän aikataulut kulkee rutiinilla. Klo 8.00 "länsimaalainen" aamiainen, joka pitää sisällään valkoista paahtoleipää, jonkin hedelmän ja makeaa chai-teetä. Paahtoleivän päällisiksi on tarjolla voita, hilloa, hunajaa ja/tai pähkinävoita - Terveellistä! Ja kyllä monet muut vapaaehtoiset näyttävät lataavan leivälle monesti voin lisäksi hunajaa tai hilloa.. ihmettelen vain miten onnistuvat pysymään niin hoikkina, lihavia täällä kun ei ole juuri näkynyt.
Ruchi campus. Luulisin että keittiöltä kun lähtee kiipeämään mun "asunnolle" tulee portaita ja ylämäkinousua kuuden seitsemän kerroksen verran moneen kertaan päivässä. Ei liikuntarajoitteisille!
Työaika on toimistopäivinä liukuvasti 9-16, mutta 12:30 lounaasta pidetään yleensä kiinni. Kenttätyössä ollaan jo vähän aiemmin liikkeellä, jos se tapahtuu tunnin bussimatkan päässä Baddi-townissa. Riippuen päivästä inhimillisin lämpötila peseytymiseen on työpäivän jälkeen, jos aurinko paistaa niin hiukset kuivuvat tuulessa auringonlaskua ihaillessa. Varsinaista suihkua kylppäristä ei löydy, tai löytyy mutta ei sekoittajaa eli suihkusta tulee vain kylmää vettä. Jos haluaa peseytyä lämpimällä vedellä sen lämmittäminen ottaa reilu 30min (ja onnistuu vain jos sähköt toimii) ja sen jälkeen mökkityyliin ämpäristä muovikannulla kauhomaan päälle. Ei siis pikasuihkuja! Sähkökatkot ovat yleisiä joka viikko vähän myrskyisämmällä säällä. Ihmettelen missä se kuiva kausi on?
kylpyhuone
Arkipäiväinen bussimatka on sen sijaan täynnä mölyä ja pölyä. Koulu- ja työmatkalaisten kanssa on turha kuvitella saavansa henkilökohtaista tilaa. Jos saa istumapaikan niin jonkun pakarat ovat hyvin lähellä kasvoja tai nojaavat olkapäätä vasten. Seisomapaikalla taas on turha kuvitella etteikö haistaisi sentin päässä heiluvien kainaloiden dödö-hikiaromeita kun tyypit yrittävät roikkua bussin kattoon kiinitetyissä tangoissa mutkikkailla ja kuoppaisilla teillä. Molempi pahempi. Lisäksi matkamukavuutta lisää jokin auki oleva ikkuna, josta puskee sisään hiekkapölyllä maustettua raikasta vuoristoilmaa silmät ja suut täyteen. Kun bussi on niin täynnä, ettei kaikki halukkaat mahdu sisään, katolta löytyyy lisäpaikkoja! Yleensä paikallisliikenteen bussi näyttää olevan siinä kunnossa, että se leviää seuraavaan pomppuun, mutta äänentoistosta on huolehdittu eikä kaikki kolina ja meteli haittaa musiikin kuuntelua. Kaiuttimet on kunnossa ja niistä raikaavien leppoisten intialaisrytmien mukana ei voi ottaa hernettä nenään muuten vähän epämukavista olosuhteista.
Klo 19.00 on illallinen ja omiin rutiineihini kuuluu, että käyn kärkkymään keittiölle jo tuntia aiemmin, jotta pääsee hetkeksi keittiön lämpimään opettelemaan intialaisen ruuan laittoa ja mestaruus chapatin (leivän) leipomisessa onkin ihan näillä näppäimillä saavutettavissa. Nukkumisaika on alkanut hahmottua iltayhdeksän jälkeen, koska ei ole juuri muutakaan tekemistä ja auringonlaskun jälkeen makuupussi on (keittiön lisäksi) ainoa lämmin paikka. Iltarutiinina on yleensä tv-sarjojen sijasta lukemista ja läksiäislahjana saatu Gita Mehtan Joen Sutra on todellakin opettavainen tarina täynnä mielenkiintoista kuvausta intialaisesta kulttuurista ja erilaisista elämänkohtaloista. Maailmasta luopuminen? Mitä kenellekin munkiksi kääntymisestä lähtien, mutta jos näin länsimaalaisena ajattelen, niin omasta tutusta ja turvallisesta ympäristöstä ja rutiineista luopumista voin kyllä suositella. Uusia näkökulmia maailmasta, itsestä, vapaudesta jne.
Viikon kohokohtana yhdeksän päiväisen äitijumala Durgan kunniaksi järjestetyn uskonnollisen Jag Rata -juhlan päätöskekkerit paikallisessa hindu-temppelissä.
Kaikille osallituneille tarjottiin lounas gurun oppituntien jälkeen ja naisille jaettiin 10rupian setelit "palautuksena", en tiedä mistä.
hiusmuotia
Rutiiniksi muodostuneet yhdenksän tunnin yöunet takaa silmäpussittomat aamut ja heräämisen ennen kellon soittoa. Ensi viikolla matka työleiriläisten kanssa Dharamsalaan Dalai Laman ja Tiibetin budhalaisten huudeille. Edessä siis 9 tuntia nautinnollista bussimatkaa ja kohteessa vielä jäätävämpiä ilmoja.
Mielenkiintoista. Houkuttelevaa - ja ei niin houkuttelevaa; jopa meksikosta tullessa nautin suunnattomasti suomalaisesta, aina lämpimästä, tasaisesti virtaavasta suihkusta =)
VastaaPoistaMieleenpainuvaa - muistoja jää kuvia enemmän!
Rentouttavaa - ei turhaa valvomista tv:n äärellä (tuskin sulla kyllä täälläkään), ja kun ei ole likaa virikkeitä, voi levätä - olla siis vähä niinku lomalla! Tuleeko susta intialainen mietiskelijä? Isomummu kyllä jo näki susta sen kun olit pienenpieni =)
Kadehdittavaa; pakkaset ja sisäilman kuivuus, ilmeisesti, ovat saaneet mun silmänympärysihoni asettumaan protestiin - olen ryppyineni vanhemman näköinen kun 81-vuotias mummusi.... Plus, että ne ovat kipeät - hoitona voisi olla vihdoin aurinko ja lämpenevä ilma. Niitä odotellessa heräsin tänä aamuna 15 asteen pakkaseen, voi p...a!
Kuukausi on mennyt nopeesti; en oo "kerenny" ees pyöräileen! Hm.. enemmän se mun tapauksessa johtuu (tunnustetaan) seuran, ja "pakottajan" puutteesta.
Viihtyisää jatko-oleskelua kaikenmoisissa merkeissä =)
Luulisin että mietistkelijä oon ollut ilmeisesti aina, mutta intialaiseksi en kyllä ala vaikka jotain mieltä avartavia ajatuksia täällä voikin oppia! Ja todellakin oikeata suihkua olis kyllä ikävä, mutta koska sääkin lämpenee päiväpäivältä eikä tarvi kärsiä ihottumista eikä muistakaan vaivoista, niin pelkän suihkun takia en ole vielä valmis tulemaan kotiin. :)
VastaaPoista