Tulihan sitten sekin hetki kun kaikki tuntuu olevan syvältä. Reilu viikko täynnä turhautumista vähän kaikkeen mahakipujen kera (ei kuitenkaan sitä ripulia eli väärät bakteerit eivät edes tule pihalle). Se viikko kun kaipaan suomityöpaikkaa, missä kaikki on suunniteltu ja johdettu ammattitaitoisesti verrattuna intiatyyliin, se viikko kun kaipaan työparia, joka puhuu samaa kieltä, jolla on käytännön järkeä koulutuksen lisäksi ja koulutusta sen käytännön järjen lisäksi. Se viikko kun toivoisi lounasseuraksi edes yhden ystävän tai perheenjäsenen ja lautaselle sitä tuoretta salaattia ja kurkkua sekä ruisleivän oikealla juustolla.
En osannut kuvitella, että nään yhtäaikaa kolme japanilaista nuorta yliopistoopiskelijaa, joista vain yksi puhuu jotenkuten ymmärrettävää englantia, joista kukaan ei osaa laskea päässä ravintolalaskusta omaa osuuttaan, joista kaikki ovat liian kohteliaita valittaakseen ravintolassa raa'asta kanasta ja joista yksi raahaa Intiasta "matkamuistona" 36 pussia maggi-merkkisiä nuudeleita JAPANIIN! En olisi uskonut että opetan 19-vuotiasta saksalais-tyttöä keittämään kaurapuuroa, joka aikoo pärjätä ilman äidin kokkailuja intianmatkan jälkeen ajatuksella "onhan mulla sitten kämppiksiä". Uskomatonta on myös se, että kun tilaa kampaamosta ajan värjäystä ja leikkausta varten, löydän itseni istumasta samassa tuolissa 5 tuntia putkeen, saan sovitun palvelun lisäksi kosteushoidon, intialaisen pää-hartiahieronnan ja 1,5 kertaisen laskun siitä mitä oli alunperin sovittu. En myöskään olisi uskonut, että opetan järjestön johtajalle projektityöskentelyn perusteita, siitä miten erilaiset kehittämishankkeet kannattaisi suunnitella vaikka ihan paperille asti kenttätyöntekijöiden kanssa ennen toteutusta ja miten kannattaisi etukäteen etsiä oikeat yhteistyötahot ja kohderyhmä varsinkin jos aikoo päästä haluttuun lopputulokseen ja saada jatkorahoitusta. Ja kaiken kukkuraksi löydän itseni maalaamasta seiniä ja pesemästä kiviä kolmen japanilaisurpon seurasta, koska yhteistyöjärjestö ei ole saanut rekrytoitua tarpeeksi vapaaehtoisia työleirille. Viime viikko päättyikin sitten ainoaan vapaapäivään, jolloin tuli ukkosmyrsky, sähköt poikki, satoi vettä koko päivän. Närästystä pukkaa, sekä henkisesti että fyysisesti, joten ei oikein maistu tuliset currytkaan.
Ehkä jotain hyvääkin, 5 tunnin hiushoitolareissun lopputulos on kylläkin erittäin hyvä ja edellisviikonlopun Chandigarhin reissulla pääsi kampaamon lisäksi nauttimaan turhamaisesta shoppailusta länsimaalaisen näköiseen kaupunkiin pienemmillä kustannuksilla. Pääsin aamubussissa konduktöörin sanoin "permanent customer" -hintaluokkaan eli 5 Rs alennusta. Työn ohessa tullut hyötyliikannan määrä alkoi muistuttaa kunnon salitreeniä auringon paisteessa. Hymyilyttäviä hetkiä on tarjonnut myös bussimatkalla vanhemman rouvan laukun uumenista tunkeutuvat suomisävelet eli nostalginen nokiatune -soittoääni ja vanhana lintupongarina havaitsin myös Angry Birds -paidan pikkupojan päällä. Suomi on sittenkin lähempänä kuin kuvittelin! Jäljellä 5 viikkoa töitä ja 10päivää intianmatkailulomaa ennen kotiin paluuta. Ehkä aika varata junalippuja ja hotelleja ja kaivaa taas uusi asenne ja mielenrauha tähän hommaan, ettei lipsahda hyviä kokemuksia ohi suun kaiken hikoilun ja närästyksen kanssa taistellessa.
En osannut kuvitella, että nään yhtäaikaa kolme japanilaista nuorta yliopistoopiskelijaa, joista vain yksi puhuu jotenkuten ymmärrettävää englantia, joista kukaan ei osaa laskea päässä ravintolalaskusta omaa osuuttaan, joista kaikki ovat liian kohteliaita valittaakseen ravintolassa raa'asta kanasta ja joista yksi raahaa Intiasta "matkamuistona" 36 pussia maggi-merkkisiä nuudeleita JAPANIIN! En olisi uskonut että opetan 19-vuotiasta saksalais-tyttöä keittämään kaurapuuroa, joka aikoo pärjätä ilman äidin kokkailuja intianmatkan jälkeen ajatuksella "onhan mulla sitten kämppiksiä". Uskomatonta on myös se, että kun tilaa kampaamosta ajan värjäystä ja leikkausta varten, löydän itseni istumasta samassa tuolissa 5 tuntia putkeen, saan sovitun palvelun lisäksi kosteushoidon, intialaisen pää-hartiahieronnan ja 1,5 kertaisen laskun siitä mitä oli alunperin sovittu. En myöskään olisi uskonut, että opetan järjestön johtajalle projektityöskentelyn perusteita, siitä miten erilaiset kehittämishankkeet kannattaisi suunnitella vaikka ihan paperille asti kenttätyöntekijöiden kanssa ennen toteutusta ja miten kannattaisi etukäteen etsiä oikeat yhteistyötahot ja kohderyhmä varsinkin jos aikoo päästä haluttuun lopputulokseen ja saada jatkorahoitusta. Ja kaiken kukkuraksi löydän itseni maalaamasta seiniä ja pesemästä kiviä kolmen japanilaisurpon seurasta, koska yhteistyöjärjestö ei ole saanut rekrytoitua tarpeeksi vapaaehtoisia työleirille. Viime viikko päättyikin sitten ainoaan vapaapäivään, jolloin tuli ukkosmyrsky, sähköt poikki, satoi vettä koko päivän. Närästystä pukkaa, sekä henkisesti että fyysisesti, joten ei oikein maistu tuliset currytkaan.
Ehkä jotain hyvääkin, 5 tunnin hiushoitolareissun lopputulos on kylläkin erittäin hyvä ja edellisviikonlopun Chandigarhin reissulla pääsi kampaamon lisäksi nauttimaan turhamaisesta shoppailusta länsimaalaisen näköiseen kaupunkiin pienemmillä kustannuksilla. Pääsin aamubussissa konduktöörin sanoin "permanent customer" -hintaluokkaan eli 5 Rs alennusta. Työn ohessa tullut hyötyliikannan määrä alkoi muistuttaa kunnon salitreeniä auringon paisteessa. Hymyilyttäviä hetkiä on tarjonnut myös bussimatkalla vanhemman rouvan laukun uumenista tunkeutuvat suomisävelet eli nostalginen nokiatune -soittoääni ja vanhana lintupongarina havaitsin myös Angry Birds -paidan pikkupojan päällä. Suomi on sittenkin lähempänä kuin kuvittelin! Jäljellä 5 viikkoa töitä ja 10päivää intianmatkailulomaa ennen kotiin paluuta. Ehkä aika varata junalippuja ja hotelleja ja kaivaa taas uusi asenne ja mielenrauha tähän hommaan, ettei lipsahda hyviä kokemuksia ohi suun kaiken hikoilun ja närästyksen kanssa taistellessa.
